Keskustelin Vantaan kaupungin tilapalveluiden asiantuntijan kanssa kaupungin kiinteistöjen ylläpidosta. Pari asiaa jalostui mieleen hyvin monimutkaisesta ja -puolisesta toimialasta:

Kaupungin rakennuksista suuri osa on peruskorjausiässä. Putket, sähköt ja muu tekniikka pitää uusia ja useissa rakennuksissa kuortakin korjattava. Remontti on yleensä kallis, joskus lähelle uudisrakennuksen hintaa. Kun uusia kouluja ja päiväkoteja tarvitaan edelleen useampia joka vuosi, niin isot remontit lykkääntyvät. Viisas kiinteistön haltija lisäisi pikkuremontteihin ja ennakoiviin pikkukorjauksiin rahaa, jotta vahingot eivät pahene. Vantaan ylläpitoremonttien raha on kuitenkin alle keskiarvokunnan tason. On käynyt niinkin, että havaittu vesikaton vuoto on korjauksen viivästyttyä pahentunut isoksi vesivahingoksi, kuukausien häiriöksi koulutyössä. Homeeksikin huono kunto on kääntynyt, Laajavuoren koulu on päätetty purkaa. Siis korjausrahaa lisää budjettiin muutama miljoona, niin säästytään suuremmilta kuluilta myöhemmin.

Toinen ongelma on kiinteistöistä vastuussa olevan organisaation monimutkaistuminen. Tilaaja-tuottaja-kokeiluja edeltänyt organisaatio oli litteä: esimerkiksi koulun rehtorilla oli tiedossaan puhelinnumero suoraan henkilölle, joka vastaa putkityöstä, sähkötyöstä tai muusta lohkosta alueellaan. Viimekädessä piirin työpäällikkö etsi korjaustavan. Nyt välissä on portaita ja yksikköjakoja. Eipä rehtori enää omissa tiloissaan olekaan, vaan tilakeskuksen tiloissa. Asioilla on monta väliporrasta ja väliinputoamisen vaara on olemassa.

Siis korjausrahaan korotus ja menettelyt yksinkertaisemmaksi.