Helsingin Sanomien "Perässähiihtäjä" kyseli miltä vaalikentilllä tuntuu. On hyvin antoisaa. Tuntu siltä, että kerrakin kuntalaiset saavat puheenvuoron. Kirjoittelin seuraavan kommentin:

"Olen vuosien myötä oppinut arvostamaan ns. riviehdokkaita, he taitavat tehdä varsinaisen kunnallisdemokratian. Aktivoivat arvioivaa keskustelua kunnan touhuista ja tuovat esille kymmeniä eritysitarpeita, jotka unohtuvat kabineteissa. Kun ryhtyy ehdokkaaksi, niin tuntuu kuin äänestäisi useammalla äänellä. Kun itse olen kokemuksen myötä intoutunut tekemään enemmän vaalityötä, niin kontaktipinta ihmisten elämään vain kasvaa. Tikkuraitilla on käyty monet kummankin osapuolen näkemyksiä avaavat keskustelut. Joukkoliikenne tuntuu nousseen kaikenikäisten puheenaiheeksi. Ihmiset pohtivat liikennekäyttäytymisensä muuttamista ja kiinnostuvat lippujen hinnoista ja palvelun tasosta. Joukkoliikenteen parissa työtä tehneen mieltä tämä lämmittää. Myös monien yksinäisyys koskettaa. Eräskin vanhempi mies tarinoi pitkään leskimiesten ongelmista, kertoi olevansa usean tuttavansa tukihenkilö.

Edellinen otsikko oli vaaliohjelmista. Näiden vaalien paino on kunnissa, valtakunnallisista ohjelmista tärkein (este?) lienee hallitusohjelma. Kunnallisen vaaliohjelman teko on opettavainen prosessi. Jos ohjelman asioita pystytään käsittelemään laajalla porukalla, niin joitakin kiteytyksiä saattaa syntyä. Parhaimmillaan syntyy työkalu, johon peilaamalla tulevan vaalikauden työtä pystytään arvioimaan."