Raid Suomessa eletään: Sähköpostit yritysten valvontaan ja kaikki valta Esconille. Lex Nokian puolustajien korvat heiluvat: Kukaan ole vaatinut, uhannut tai melkein ehdottanutkaan mitään. Lähes yksimielisiä asiantuntijoitakin hämätään lisäämällä lakiin pykäliä kuulemisen jälkeen.

Urkintalaki ei ole pelkästään nuorten asia. Jokaisen yhteiskunta-aktiivin kannatta olla liikeellä lakia torppaamassa. Kontrollia käytetään aina, jos sellaiseen annetaan oikeus.

Toinen ajankohtainen kupru on Kela-maksun poistaminen yrityksiltä - miljardin euroa vuodessa veronmaksajien rahaa jakoon, suurin osa suurimmille firmoille. Kela maksu on ollut varmaan ainoa maksu, joka on porrastettu suurille yrityksille suhteessa kolminkertaiseksi pienimpiin verrattuna. Veroillahan on viisasta suosia työvoimavaltaisia, yleensä pienempiä yrityksiä. Nyt tämä aiotaan poistaa. Työnantajajärjestöstä sanotaankin suoraan, että tämä oli työnantajien päätavoite sosiaaliuudistuksia pohtineen sata-komitean työlle. 1960-luvun taitteen työväenliikeen veteraanit pyörittelevät päätään. Silloin käytiin kova vääntö, kun eläkevakuutus painettiin joukkovoimalla läpi. Omaisuusverokin poistettiin jonkun korporatiivisen tupo-sovun perusteella muka läpihuutojuttuna. Se lasku taisi olla vain puolet tästä kela-maksusta.

Televisosarjassa kaappauksen paljastivat "hyvät konnat". Mutta jos yrittäisi vielä yhteisvoimin. On se joukon voima vieläkin olemassa. On vain kaivettava se esille konsensuksen pölypussista.