"Vantaan työttömyysaste huhtikuussa oli 7,6 prosenttia, eli  työttömiä työnhakijoita oli yli 8000. Vuosi sitten työttöminä oli 6 165  henkilöä. Miehiä työttömistä oli 62 % ja yli 50-vuotiaiden osuus puolestaan oli 32 %.  Vajaakuntoisia eli osatyökykyisiä oli 15 % kaikista työttömistä työnhakijoista. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 1017 eli 13 %. Heistä 220 oli alle 20-vuotiaita. Nuorten työttömyys on hes kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna. Heinäkuussa Vantaalla voidaan olettaa olevan hes kymmenen prosentin työttömyysaste." Näin kertoo tiedote.

Luvut kasvavat vaarallisen nopeasti. Samalla kerrotaan työllistämisrahojen ehtymisestä kesken vuoden. Valtio kikkaili jotain lisää ESR-projektirahoja karsimalla. Kunnassa uinaillaan vielä. Erityisesti nuorten työpaikkoja tarvitaan normaaleina työllistämisinä erityisesti kunnan töihin. Niihin tarvitaan hiukan enemmän kunnan omaa rahaa kuin pitkäaikaistyöttömien paikkoihin, mikä ryhmä myös on tärkeä.

Karsinnan keskellä pitää muistaa, että työllistäminen on ykkönen ja heti seuraavana toimeentulon järjestäminen. Säästöt näissä asioissa tulevat vastaan moninkertaisina, kalliina ongelmina.