HS:n "Perässähiihtäjä" kyseli kommentteja kuntavaalien kolmesta tärkeimmästä teemasta. Kirjoittelin seuraavasti:

"Kuntapuhe on nykyään talouskieltä ja sitä joutuu käyttämään palvelutarpeita havainnollistaessaan. Matti Rimpelä, eilisiä järkyttäviä tapahtumia kommentoidessaan, nimitti lasten- ja nuorten kehityksen mittavat tukitoimet investoinneiksi, siis sijoituksiksi. Kertoi tutkitun, että satsaukset tuottavat tuloksen viiden tai kymmenen vuoden kuluessa. Arveli tällaisen laskentataidon puuttuvan kunnista. Kaksisataa miljoonaa on löytynyt lasten huostaanoton kaksinkertaistuneisiin kustannuksiin. Onhan silloin mahdollisuus sijoittaa sama summa kunnollisiin tukitoimiin. Vaikkapa 500 psykologia ja 500 sosiaalityöntekijää päiväkoteihin, kouluihin ja perhetukeen, hän ehdotti.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Voisiko kuntavaalin ensimmäinen asia siis olla “Sijoitukset sosiaaliseen hyvinvointiin”, terveyskeskuksiin, vanhustenhoitoon, lasten ja nuorten tukeen. Toinen olisi varmasti “Sijoitukset elinympäristön säilymiseen”. Pohja on kaavoituksessa kaikilla tasoillaan. Se on tiivistyvän, matkustamista säästävän, kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikenteen käyttöä suosivan kaupungin rakentamista - vaihe vaiheelta vanhaa täydentäen ja uutta rakentaen. Mukaan mahtuu varmasti jokunen puutarhakyläkin, kunhan paikka täyttää lainahakemuksen ympäristölliset ehdot.. Joukkoliikenteen remontti ja lipunhintojen puolittaminen on tuntuva sijoitus. Energiaa on säästettävä uuden rakentamisessa ja vanhan korjauksessa.

Kolmas kohta mielestäni olisikin jo kuntalaisten itsehallinto. Tämä perustuslaissakin mainittu kuntalaisten oikeus on katoamassa suurkuntien toiminnasta lähes kokonaan. Kuntalaiset halutaan nähdä asiakkaina, palvelujen kuluttajina. Pienimpien kuntien liitoksille on varmasti perusteita, mutta useimmiten suurkuntien puuhamiehet korostavat vain konsernitehokkuutta ja tavoittelevat julkisen talouden supistamista. Palvelukyky ja tulevaan sijoittaminen eivät paljoa paina. Vanhoina aikoina kunnat ratkaisivat itsehallinnossaan omaehtoisemmin, mihin ongelmaan tartutaan. Nyt on ajauduttu lakeihin säädettyjen minimitasojen toimeenpanijaksi ja siinäkin taloudellisen porsaanreiän löytäminen on ansio. Jos ei ole sanktiota, niin saa rikkoa lakia? Jos ei jää kiinni, saa käyttää dopingia. Muutama lapsi lisää päiväkotiryhmään on kuin yksi halko lisää hölmöläisen kuormaan.

Selventäisikö sijoitusnäkökulma myös eri osapuolten roolia? Nykyisin on valtionapu. Voisiko se ainakin suurissa kunnissa olla kehittämistuki?"